Syyskuuta

On tullut harjoitettua todella räikeää ikärasismia parvekkeella. On kyllä tosiaan pannut miettimään... Tykkään nimittäin kukkivista ja kukoistavista kukista tosi paljon, siksihän niitä kasvatankin! Mutta kaikki kukat kukkivat lopulta loppuun ja muodostavat siitä sitten siemeniä seuraavaa kasvukautta varten. On kuitenkin niin, että jos kuihtuneen kukan nyppii pois ennen kuin kasvi ehtii tehdä siitä siemenen, alkaa kasvi äkkiä kasvattamaan uuden (upean ja kukoistavan) kukan kuihtuneen tilalle. Kasvillehan (kuten mille tahansa eliölajille) tärkeintä on jatkaa sukuaan. Niinpä minä innokkaasti käyn nyppimässä kaikki ryppyiseen ikään yltäneet kasvinosat pois. En vain halua niitä, koska ne ovat rumia. Haluan kauniita ja hehkeitä kukkia, ja niitä saan kun nyppään vanhat pois. Eikö ole aivan kamalaa!!! Mutta ihan biologinen tosiasia! Pakostikin tulee ajatelleeksi vanhentuvien ihmisten, siis erityisesti naisien yritelmät olla nuoria ja hehkeitä. Sehän on aivan sama kuin yrittäisi väkisin jollain kauneuskirurgiaan verrattavalla keinolla suoristaa ryppyyntynyt kukka sileäksi, maalaisi sen jollakin maalilla pirteän väriseksi ja suihkuttaisi vielä jotain mehiläisiä kiinnostavaa hajua niiden päälle. Vaikka kuinka inhottaa ikärasismi, niin en kyllä halua sellaisia puolikuolleita kukkia parvekkeelleni, inhottava tosiasia se vain on! Tai vielä vähemmän jotain tekokukkia...

Petunioista on tullut pitkiä kuikeloita ja lehdet kuihtuu... Mutta koska se vielä kukkii, en ole viitsinyt kompostiinkaan viedä!

.

Sisäkukkien kanssa tuo nyppiminen toimii paremmin, ne kasvattaa aina uusia hehkeitä lehtiä ja kukkia kun rupsahtaneet ottaa pois (toki pitää ne muistaa kastellakin...). Kuitenkin tuolla parvekkeella on öisin jo sen verran kylmä, että en ole lainkaan vakuuttunut, että mun kukkaset enää kasvattais uutta vaikka miten nyppisin niitä. Pikemminkin niistä tuli vaan kaljun näköiset kun otin kuivuneet pois...

.

Toisaalta ainakin ahkeraliisasta tuli todella paljon hehkeämpi kun otin keltaiset ja ryppyiset lehdet ja kukat pois. Harmi ainoastaan, että en muistanut ottaa ennen-kuvaa.

Ahkeraliisat ja Arskat ne yhdessä viihtyy:)

 .

Tomaattien lehdetkin jo vähän kellertää... Mutta pikkuruisia kirsikkatomaatteja
tulee kyllä tasaiseen tahtiin. Tomaattien kohdallahan taas siemen (hedelmä) on se
halutuin osa. On se kummallista välillä!

 .

Toiset kasvit näköjään sietävät kylmyyttä paljon tehokkaammin kuin toiset. Vaikkapa mansikat, uusia marjoja puskee aivan hämmästyttävään tahtiin.

Mansikkakorissa on ihmeellisesti vielä täysi kesä!

.

Myöskin dahlia tuntuu olevan enempi ikinuorta sorttia. Kolme suurta kukkaa se jo teki, ne rupsahtivat ja leikkasin ne pois. Mutta uutta puskee monestakin nupusta! Taidankin ensi kerralla satsata vielä enemmän näihin ikinuoriin kasveihin, jotka vielä syyskuussakin jaksavat kukoistaa. Kunhan tietäisi vain, mitkä niitä ovat. No, ainakin tämä.

Oi nuoruuden hehkua!

 .

Basilikat puolestaan eivät tosiaankaan tykkää syyskuun viileydestä. Siirsin ne kasvihuoneesta keittiön ikkunaan. Tuleekin enemmän syötyä niitä kun ovat siinä tyrkyllä! :)

.

Semmosta tällä kertaa. Mitään sadonkorjuujuhlaa tuskin saadaan, satoa kun näyttää tulevan hissukseltaan, muutama tomaatti silloin tällöin, pari yrttilehteä sieltä ja täältä jne. Ehkä kuitenkin ihan kätevää niinpäin!